Suunnittelutoimisto Tarha Oy

Miksi

Tarhan kustannusrakenne on kevyt. Organisaatiossamme ei ole päällekkäisyyksiä, ei pakastevirkoja, ei edes hukkaneliöitä. Näin ollen Tarhan asiakkaiden ei tarvitse maksaa edellämainituista syistä syntyviä kuluja.

Tarhan suunnittelijat nuorimmasta vanhimpaan ovat töissä kiinnostuksesta alaan ja oppiakseen lisää. Teemme tavallista enemmän taustyötä, kokeiluja ja ideointia.

Tarhassa asiakkuuksia ei jaeta "staroille" ja "junioreille", kuten mainosalalla joskus tehdään. Kaikki toimeksiannot ovat tärkeitä ja kiinnostavia. Jokaista asiakkuutta tekevät kaikki Tarhan solun jäsenet. Tämän lisäksi asiakkuuden hoitoon osallistuu tarvittava määrä projektihallinnasta, graafisista töistä tai vaikkapa ohjelmoinnista vastaavia osaajia konsernin muista yksiköistä.

Tarha toimii muutenkin yli yrityksen rajojen. Tapauskohtaisesti, tarpeen mukaan kutsumme suunnitteluun mukaan markkinoinnin tai taide-alojen opiskelijoita ja ammattilaisia, eri alojen asiantuntijoita tai yrityksiä.